Willissä liikkumisen riemua!

Niin on Willin ensimmäisen vuoden toiminta lähtenyt käyntiin!!

Kaikki on tapahtunut nopeasti. Siitä hetkestä, kun päätös Willin perustamisesta syntyi, on nyt aikaa 1 kuukausi ja harrasteryhmissämme on mukana jo reilusti yli 100 iloista harrastajaa!

Tiistaisin Pyrylä on täynnä pieniä tanssin harrastajia upeine mekkoineen. Harrasteryhmän alkua odotetaan innolla ja tunnelma on käsin kosketeltava. ”Myöhäisillassa” tanssivat nuoret ottavat harrastuksen hieman rennommin. Torstaisin on säpinää liikuntaleikkierhojen tiimoilta. Vain muutamaa osallistujaa vajaa täysi ryhmä 3-4 vuotiaita ja vähän isommet 5-6 vuotiaat touhuavat täydellä innolla taidokkaasti ohjaajan antamien ohjeiden perusteella. Ilta päättyy rennosti stretshow tanssiin 10-12 vuotiaiden ryhmässä.

Aikuisille käynnistetty Lavis lavatanssijumppa maanantaisin ja keskiviikkoisin on saavuttanut suuren suosion. Ensimmäiseksi perustettu maanantai ryhmä täyttyi vain muutamassa päivässä ja keskiviikon ryhmässä on jäljellä vain yksi paikka. Ja Lavis on hauskaa ja hikistä puuhaa!!

Pääsääntöisesti ryhmissä on vielä tilaa, sanaa Willin toiminnasta saa siis aktiivisesti levittää! Ilmoittaudu mukaan williseura@gmail.com tai tule paikanpäälle tutustumaan toimintaan Pyrylään, Villähteentie 333, Villähde. Olemme käynnistäneet toimintamme juuri teitä varten. Siksi toivomme, että jos mielessänne on jotain, mikä saattaisi autaa meitä kehittämään toimintaanne, olette rohkeasti yhteydessä.

Toiminnallemme ja harrastajillemme olemme saaneet jo näin lyhyessä ajassa myös tukijoita! Kaiken kannustavan tuen lisäksi muutamat yritykset tarjoavat tukeaan harrastetoiminnan käynnistymisessä etujen muodossa. Olemmekin lisänneet kotisivuillemme oman sivun ”toimintaamme tukevat” josta löydät tuen antajat ja edut.

Willin kevätkausi päättyy aikanaan päätöstapahtumaan, josta tietoa sitten lähemmin kun sen aika on. Siihen asti harrastetaan ja harjoitellaan 🙂

Mari Lehtinen, pj.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s